Mitä uuden arpajaislain käyttöönotto tarkoittaisi?
Suomessa ollaan isojen muutoksien äärellä, koskien nykyistä arpajaislakia. Tammikuun alussa 2021 sisäministeriö on antanut esityksen rahapelaamista koskevan arpajaislain uudistamiseksi. Hallituksen tavoitteena on saada muutettua lakia vuoden 2021 aikana ja käytäntöön uusi laki olisi näillä näkymin tulossa vuoden 2022 alusta. Sisäministeriön ehdotuksen mukaan arpajaislain uudistus tulisi koskemaan rahapeleistä koituvien haittojen torjuntaa, arpajaislain vastaiseen markkinointiin puuttumista ja Veikkaus Oy:n yksinoikeusjärjestelmän vahvistamista.

Vaikkakin Veikkauksella on yksinoikeus rahapelien järjestämiseen ja markkinointiin Manner-Suomessa, ei Suomessa kuitenkaan ole estetty pelaamista ulkopuolisilla rahapelisivustoilla. Veikkauksen markkinaosuus netissä tapahtuvasta pelaamisesta on noin 67% luokkaa, tämä on kuitenkin ollut laskusuhdanteinen jo pidemmän aikaa. Veikkauksen ulkopuolella liikkuvista nettipelaamisen rahoista noin puolet kerää itselleen Ahvenanmaan Paf. Tästä voi päätellä, että loppujen lopuksi Suomen ulkopuolella toimivien nettikasinoiden sekä muiden rahapelisivustojen osuus on lopulta aika pieni osuus kokonaismäärästä.
Mitä on mahdollisesti luvassa?
Yhtenä ehdotettuna keinona Veikkaus Oy:n monopoliaseman varmistamiseen on ehdotettu niin sanottuja maksublokkeja, eli rahansiirtojen estoja muille pelisivuistoille, kuin Veikkaus Oy:n omistuksessa oleville. Tulevaisuudessa tämä siis velvoittaisi suomalaisia pankkeja estämään talletukset ulkomaisille nettikasinoille ja muille rahapelejä tarjoaville sivustoille Manner-Suomen ulkopuolella. Veikkaus on myös ilmoittanut ottavansa pakollisen tunnistautumisen käyttöön kaikessa rahapelaamisessa. Pakollinen tunnistautuminen raha-automaattipeleissä otettiin käyttöön jo vuoden 2021 alusta. Muussa pelaamisessa tunnistautuminen tulisi alkamaan viimeistään vuoden 2023 alussa ja raaputusarpojen kohdalla se olisi tapahtumassa vuoden 2024 alussa. Uudistuksen jälkeen myös raha-automaattien sijoittelulla tulee olemaan tarkemmat säädökset sekä rahapelien markkinointisäädöksiä tullaan huomattavasti tiukentamaan.
Miten sitten Ahvenanmaan Paf?
Suomen arpajaislaki ei koske itsehallinnollisia Ahvenanmaata, jolla on aivan oma arpajaislakinsa ja oma rahapeliyhtiönsä nimeltään Paf, joka vastaa siis Manner-Suomen Veikkaus Oy:tä. Mannersuomalaiset ovat kuitenkin tähän mennessä voineet pelata myös Pafin tarjoamia pelejä. Arpajaislain uudistuksesta Pafin suhteen ei ole sen suurempaa tietoa tällä hetkellä, kuin se että, Pafiin liittyvät kysymykset tullaan ratkaisemaan samassa hallitusohjelmassa kuin uudistuksen Manner-Suomen arpajaislain suhteen.
Valtioneuvoston pöytäkirjamerkinnät hallituksen neuvotteluista sisältävät muun muassa seuraavat linjaukset:
- Lakiin tullaan sisällyttämään rahansiirtojen estot
- Ahvenanmaahan (Paf) liittyvä kysymys ratkaistaan hallitusohjelmassa sovitun mukaisesti.
- Vastuullisuus toimenpiteet, keskeisenä pakollisen tunnistautumisen käyttöönotto kaikessa rahapelaamisessa..
- Peliautomaattien vähentäminen
- Rahapelien markkinointiin luvassa tiukennuksia
Mitä tämä tarkoittaa suomalaisille pelaajille?
Miten tämä kaikki sitten vaikuttaa suomalaisiin pelaajiin ja varsinkin niihin, jotka ovat viihtyneet pelaamassa ulkomaisilla nettikasinoille. Loppuuko näillä nettikasinoilla pelaaminen mahdollisesti kokonaan? Tietysti paljon riippuu lopullisista uudistetun arpajaislain yksityiskohdista, jotka lopulta määrittävät mitkä rahansiirrot tulevaisuudessa toimivat ja mitkä eivät. Kuitenkin riippumatta tästä, suomenkielisillä nettikasinoilla pelaaminen on jatkossakin laillista suomalaisille, vaikka nettikasino olisikin rekisteröity jonnekkin muualle kuin Suomeen. Tällä hetkellä ei ainakaan ole suunnitteilla mitään sanktioita maksublokkien kiertämisestä.
Uudistettu laki kuitenki tuo omat hankaluutensa pelaajille. Suomalaisten suosiossa ovat olleet viime vuosina varsinkin nettikasinot, jotka eivät vaadi rekisteröitymistä. Kyseessä ovat siis nettikasinot joilla henkilöllisyys varmistetaan oman verkkopankin kautta talletuksen yhteydessä. Mahdollista on, että maksublokkien käyttöönoton jälkeen tällainen toiminta ei enään onnistu. Vaihtoehtoisia maksumenetelmiä ovat tällöin erilaiset nettilompakot, PayPal tai ulkomaalaiset pankkitilit, kuten esimerkiksi vaikkapa Revolut. Näistä käytännön asioista ei kuitenkaan voi olla vielä varma miten kaikki uudistukset tulevat vaikuttamaan. Täytyy vain odottaa mitä uudistettu arpajaislaki tuo tullessaan ja toivoa, että myös vielä vuonna 2022 pääsemme nauttimaan pelaamisesta muillakin kuin vain Veikkaus Oy:n omistuksessa olevilla pelisivustoilla.